Yöttömän yön agility

Kuten otsikko kertoo, tällä viikolla harrastettiin agilitya hieman eri tavalla kuin normaalisti. Yöttömien öiden kunniaksi suunnattiin hallille treenaamaan vasta hieman ennen puolta yötä. Ei ollut mitään kiirettä alkulämmittelyiden kanssa, joten käytiin kävelemässä ja spurttailemassa oikein kunnolla ennen virallisia treenejä. Tuntui hyvältä, kun ehti kerrankin tehdä juuri niin pitkät ja hyvät lämpät kuin halusi. Samalla sai lämpätä omatkin koivet, mitä en ole aikaisemmin tehnyt.

Yötreeniehin olin asettanut tavoitteeksi treenata SM-kisojen medifinaalirataa, joka oli hallille jo valmiiksi rakennettu. Tarkoituksena oli pitää rimat medikorkeudessa ja treenata kisanomaisesti. En puuttunut tällä kertaa kovinkaan paljon Tinin kontakteihin, ja sen kyllä huomaa. Kontakteille meidän pitäisi keksiä jokin hyvä niksi, jotta Tin tajuaisi juosta alas asti, eikä loikkaisi kummassakin päässä kontaktin yli. Pääasia oli että sain koiran ohjattua arvokisaradan läpi ilman suurempia kommelluksia ja sehän onnistui. Yllättävän helppo arvokisararta myös 1lk koirakolle. Ehkäpä se aika oli tässä tapauksessa se ratkaiseva tekijä.

Seuraavana päivänä oli vuorossa ihan ryhmätreenit. Nyt keskityttiin radan sijaan pelkkiin ohjauksiin. Treenin alle päätyivät saksalainen, pakkovalssi ja haastavaksi osottautunut vastakäännös. Treenirata oli hyvin yksinkertainen, pari putkea, muutama hyppy ja kepit. Ei niihin tehokkaisiin treeneihin aina tarvita koko estearsenaalia.

Rata alkoi mutkaputkesta ja jatkui hyppyjen kautta joko putkeen tai kepeille. Onnistuttiin Tinin kanssa kepeissä todella hyvin, vaikka keppikulma oli hieman vieras koiralle. Saatiin kuitenkin onnistuneita keppejä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Saksalainen oli meille uusi ohjaus nimensä mukaan, mutta huomasin kuivaharjottelun aikana, että olen kyseistä ohjausta käyttänyt jo tietämättä sen nimeä. Saksalaiset pyöritykset meni todella hyvin ja luotin koiraan että kyllä se sieltä esteen yli tulee. Pakkovalssi oli myös ihan helppo nakki mutta vastakäännöksen kanssa tehtiin töitä. Koira kyllä teki ohjeiden mukaan mutta ohjaajan aivot eivät kääntyneet enää pakkovalssin jälkeen oikein päin. Vastakäännöksestä ei saatu kuin yksi sinne päin oleva onnistuminen, joten ehkäpä ohjaajan tulisi ensin kuivaharjotella. Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli ja lämpenevät ilmatkaan ei näyttänyt koiraa haittaavan. Positiivisin mielin ensiviikon treeneihin.

Onko teillä vaikuttanut lämpö koirien treenimotivaatioon?

Mun sydän suli

Tämä kevät ja alkukesä tuntuvat olevan tavanomaista vilkkaampaa aikaa koiranuorison osalta. Ensimmäisenä sosiaalisessa mediassa ponnahtaa näytölle ylisöpöjä karvanakkeja. Tuntuu että lähes puolella ystävistä on uusi koiranpentu ja monella seuraamallani kasvattajallakin on syntynyt pentuja viimeistään kesäkuussa.

Miten voi kiusata itseä vielä enemmän kuin katsella ylisöpöjä koiranpennun kuvia ja videoita? No nähdä ja haistaa ne ihan livenä. Ne pienet haparoivat askeleet, pörröinen ja suloinen energinen olemus sekä  pennun tuoksu. Voiko olla mitään ihanampaa? No ei ainankaan minun mielestä. Onneksi lähipiirissä syntyi ihania dalmatiankoiran pentuja, joita pääsen paijaamaan ja ihastelemaan Tinin agilitytreenien rinnalla. Ei kyllä helpota yhtään pentukuumetta.

Tällä viikolla päätin tyydyttää pentukuumettani ja suuntasin auton keulan kohti Jyväskylää. Olin ollut yhteyksissä erääseen kasvattajaan, jonka kanssa sovimme tapaamisen tälle viikolle. Katariina lähti henkiseksi tueksi mukaan, koska en ollut koskaan ajanut niin pitkää matkaa, saatikka yksin. Maha täynnä perhosia starttasin auton aamulla klo 8. Koko kolmen tunnin aikana ei mielessä pyörinyt muuta kuin odottavat pennut ja kasvattajan tapaaminen, olinhan odottanut tätä niin kauan.

Paikanpäälle päästiin melko hyvin, mitä nyt ajettiin muutaman asutuksen pihan läpi, että löydettiin oikea talo. Talolla meitä oli vastassa mammakoira kera kahdeksan ihanan pennelin. Tiesin että oltiin oikeassa talossa. Ei muuta kuin sisälle esittäytymään ja ihastelemaan pieniä. Vietettiin kasvattajalla aikaa parisen tuntia, jonka jälkeen meidän oli aika jatkaa matkaa. Sain kasvattajasta ystävällisen, positiivisen ja koiria ajattelevan kuvan. Uskon ja toivon hankkivani tältä kasvattajalta tulevaisuudessa koirani. Ja mitä tapaamiimme pentuihin tulee niin ihanan energisiä kuusi viikkoisia epeleitä. Sai pitää sormet ja varpaat piilossa sekä varoa mihin astui, sen verran lahkeessa roikkuvaa sorttia nämä ihanuudet olivat. EI HAITTAA! <3

Positiivisen vierailun jälkeen oli aika suunnata takaisin Lappeenrantaan, mutta ei suinkaan suorinta tietä. Matkalla pistäydyttiin hakemassa Tin matkaan ja samalla käytiin kurkkaamassa vajaa kolme viikkoisia dalmatiankoiran pentuja. Viimeeksi näin nämä pötkylät viikon ikäisinä ja yllätyin kuinka isoja ne nyt oli. Simmut olivat auenneet ja pentulaatikon ulkopuolinen elämä alkanut kiinnostaa. Sen verran kova meno penneleillä oli että ei varmasti mene kauan kun ensimmäinen uskaltautuu pentulaatikon ulkopuolelle. Näitä on pakko päästä taas pian moikkaamaan, kasvaavat niin nopeasti. Onneksi minulla oli hovikuvaaja mukana että sai edes joitakin muistoja reissusta
(Kuvia tulee kunhan Kata saa ne koneelle), sen verran harvinaista herkkua tämä oli. Ja Kiitos Katalle mahtavasta reissuseurasta.

Juhannustaiat

Kello on nyt 1:16 aamuyöstä. Istun työpaikalla yövuorossa ja valvon vanhusten unta. Jo kolmas valvottu yö menossa, joten se kertoo varmasti paljon meidän juhannuksesta. Paljon ei juhannusta ole ehtinyt vietellä, mutta onneksi sääherrakaan ei juhannuskeleillä loistanut, joten juhlimaton juhannus ei harmita. Onneksi ehdin kuitenkin pistäytyä mökillä syömässä grilliruokaa ja katsomassa juhannuskokon sytytyksen. En siis jäänyt mistään tärkeästä paitsi.

Kuvia tuli juhannuksen aikaan otettua todella vähän. Syitä tähän on monia; pimeä ja sateinen juhannusaatto, yövuorot töissä ja oma laiskuus. Jotenkin kuvausmotivaatio on ollut kaitessa jo toista kuukautta reistailevan kameran vuoksi. En enää tiedä veisinkö kameran korjaukseen vai ostaisinko jo uuden kameran. Rungon osto on joka tapauksessa jossakin vaiheessa edessä, joten miksipä en sitä nyt ostaisi kun rahaakin saa töistä. Sopivia runkoja olenkin jo ihastellut mutta ehkä sitten syksyllä raaskin sen jopa ostaa.

 



Ihana Luke-poika kävi mökillä meitä viihdyttämässä

Tin kävi vierailemassa meidän mökillä toissaviikolla. Olin toki kuullut että neiti on kova uimaan mutta en tiennyt että se ihan hyppää laiturilta lelun perään. Tytöstä tulisi oiva vesipelastuskoira. Heittelin Tinille vesilelua jonkin aikaa ja lopulta piti toppuutella koiraa ettei leikki mene ihan yli ja koira ala käymään ylikierroksilla. Onneksi lammen vesi oli ehtinyt lämmetä ja oli muutenkin lämmin ja aurinkoinen sää, niin Tin ei paleltunut.

 

Juhannuskuvien puutteen vuoksi on hyvä tilaisuus julkaista hieman vanhempia kuvia. Koirat pääsivät kuukausi takaperin Saimaan kanavan laidalle ihmettelemään maailmaa ja samalla kuvauskohteeksi. Kanavan laidat pursusivat voikukkia joten olihan se ihan pakko niitäkin hyödyntää.

 

Juhannuksen vietosta, siis yövuoroista, yritetään toipua äkkiä. Ensi viikolla pääsen katsomaan Katariinan kanssa suloisia koiranpentuja Jyväskylään. En malta odottaa pienten pentujen näkemistä.

Mitenkäs teillä meni juhannus? Tuliko valvottua yötön yö vai vietitkö juhannusta muulla tavoin?

Tuhottu sekunneissa

Koirallisen arki ei todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista. Ei edes joka kerta. Olen aina olettanut että olen päässyt koirien kanssa helpolla, kun ei ole joutunut/saanut kasvattaa koiraa pennusta saakka. Pissa-kakkarumbalta olen välttynyt jokseenkin hyvin, eikä muitakaan pennunomistajan painajaisia ole joutunut kokemaan.

Onneksi meillä asuu kotona ihana Tahvo-koira, tuhoamisen maailman mestari, joka palauttaa omistajansa aina aika-ajoin maanpinnalle helppoutensa ja suloisuutensa lomassa. Tahvolla on jo ikää reilut 3 vuotta, mutta edelleen poika on kuin pahainen pentu sille päälle sattuessaan. Kaikkeen pitää hampaita kokeilla ja kaikki pitää tuhota minkä vain kiinni saa. 

Puh.kuva: Erään työpäivän jälkeen kotona...

"Ne vaan räjähti"

Ensimmäiset kuopat pentuna. Saman kohtalon koki kukkapenkki kymmeniä kertoja.

Tahvon omistaminen ei ole tullut kovinkaan halvaksi ja se on tuntunut opiskelijan pussissa useasti. Tahvo on 3 vuoden ikään mennessä rauhoitettu kolme kertaa ja röntgenkuvattu kaksi kertaa, kärsinyt lukuisista ripuleista ja vatsanväänteistä, syönyt kenkiä useita pareja, tuhonnut eväsrasioita ja roskapusseja lukuisia kertoja sekä syönyt kaksi puista lapsiporttia ja yhden ovenpielet. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin Tahvon tihutöillä. Voitte vain kuvitella kuinka Tahvo keksii aina jotakin uutta kun on viikonloppu tai muuten pyhä ettei eläinlääkärit ole auki ja pitää miettiä mistä sitä apua lähtee hakemaan. Tahvoa ollaan käytetty eläinlääkärillä valehtelematta yli 20 kertaa sen nuoresta iästä huolimatta.

Taas piti koheltaa

Tahvolla oli pentuna eroahdistusta mutta ollaan se saatu selätettyä melko hyvin, tai niin ainankin luulin ennen kuin...Tahvolla on paha tapa koluta pöydät astioista ja purkeista meidän lähdettyä töihin tai kauppaan. Olen aina kuvitellut että koira pitkästyy yksinoloon kotona ja pitkän päivän päätteeksi koluaa pöydät tyhjiksi, koska eväsrasioita ja haarukoita löytyy pitkin taloa. Nyt juhannuksen alla jätin GoPron kuvaamaan koirien menoa kotona, kun itse pistäydyttiin kaupassa. Oltiin poissa 1,5 tuntia ja siinä ajassa kotona oli kerennyt tapahtua.



Video oli pienoinen järkytys. Tahvo suuntasi suorilta käsiltä keittiön pöydälle meidän lähdön jälkeen. Ei oltu edes pihalta ehditty lähteä kun koira oli jo pöytiä koluamassa. Eväsrasianhan se sieltä löysi ja oli sen olohuoneen puolella avannut. Suuri yllätys oli myös Tahvon levottomuus. Se juoksi ympäri taloa ja välillä vahtihaukkui ja välillä ulvoi ikävästä. En ole koskaan kuullut Tahvon ulvovan saatikka tiennyt että se on noinkin levoton kotona ollessaan. Tahvo poti eroahdistusta kun se tuli meille puolivuotiaana, mutta luulin että oltiin saatu ongelma selätettyä, koska suuria tuhoja ei oltu enää tehty. Näköjään asia ei ollutkaan näin, vaan Tahvolla on edelleen melko paha eroahdistus. Pitää kehittää Tahvolle jotakin parempaa tekemistä yksinolojen ajaksi ja ottaa taas yksinolotreenit käyttöön.

EN SE MINÄ OLLUT, SE OLI AKU!

Mitenkäs teillä? Onko koirasi tuhonnut mitään yksin ollessa tai pentuaikana?

Koirat ihmisen jäljillä

Käytiin koirien kanssa talvitauon jälkeen muistuttelemassa mieleen jäljestyksen saloja. Suunnattiin koirakaravaanilla taajaman ulkopuolelle syvälle metsään, pois ihmisten ja ylimääräisten häiriötekijöiden luota. Tarkoituksena oli muistuttaa Tahvolle nenätyöskentelyä lyhyillä ja helpoilla makkarajäljillä. Aku pääsi toteuttamaan hakuilijan lahjojaan etsimällä piiloutuneita ihmisiä metsästä. Samalla koirat pääsivät viettämään aikaa metsässä ilman pelkoa, että joku tulee vastaan tai koirat juoksevat auton alle.

Tein metsässä Tahvolle ensimmäisenä lyhyen ja suoran makkarajäljen, jolla oli pituutta varmaan joku viitisen metriä. Annoin jäljen vanhentua Akun työskentelyn ajan. Aku pääsi siis ensimmäisenä tositoimiin. Ei muuta kuin koira kaverille kiinni "silmät sidottuina" ja itse lompsin metsään kameran kainalossa. Tein muutamia siksakkeja ennen kuin menin kuusen taakse kyyhöttämään. Pieni vihjesana kaverille ja Aku pääsi jäljelle. Herra taisi juosta aluksi vain siihen suuntaan mistä kuuli äänen, mutta kun ei heti löytänyt kohdetta, se alkoi käyttää nenäänsä. Hetken kuluttua se jo näkikin minut kuusen takana ja riemulla ei ollut rajaa, kun valkoinen herra juoksi luokse pusuttelemaan. Superkehut koiralle ja takaisin lähtöpisteeseen.

Seuraavaksi otin Tahvon hieman vanhentuneelle makkarajäljelle. Näytin lähtökohdan herralle, josta se saikin äkkiä kiinni. Herkut maistui hyvin ja jäljen mukaisesti siirryttiin eteenpäin. Ensimmäisellä jäljellä ei tullut mitään jäljeltä poikkeamia taikka keskittymisen herpaantumisia. Melko pätevä poika, vaikka taukoa on ollut luvattoman pitkään. Jäljen lopussa odotti taas superpalkka, hurja määrä lihapullia. Jäljeltä lähdettiin reippaasti odottamaan taas omaa vuoroa. Teimpä onnistuneen jäljen kunniaksi Tahvolle toisen jäljen, joka sai vanhentua taas Akun vuoron ajan, noin puoli tuntia.

Akun kanssa toteutettiin samat kuviot kuin aiemmalla kerralla. Tämäkään etsintä ei poikennut aiemmasta juurikaan, vaan Aku porskutti menemään enemmänkin silmiensä ja kuulonsa pohjalta. Hyvin kohde kuitenkin löytyi ja koira sai palkkansa. Tahvo odotti vuoroaan haukkuen ja ilmeisesti oli hädissään, että hänet on jätetty puuhun kiinni ja vielä yksin. Hetken haukunnan jälkeen Tahvokin pääsi taas töihin. Näytin taas koiralle jäljen lähtökohdan ja alku sujui taas mallikkaasti. Tämä jälki oli kuitenkin hieman haastavampi koiralle, koska se sisälsi kaksi 45 asteen käännöstä. Ensimmäisellä kulmalla Tahvo kadotti hetkeksi jäljen mutta löysi sen äkkiä takaisin. Toinen käännös meni edellistä mallikkaammin. Jälki loppuun ja molemmille koirille vielä palkat.



Jäljestys ei ole koiralle mitään kovin kevyttä työtä, vaikka koira ei jäljellä välttämättä fyysisesti liiku paljonkaan. Jäljellä koira käyttää kuitenkin suuren määrän energiaa nuuskutteluun ja jäljellä pysymiseen, mikä onkin erittäin hyvää ja luonnollista väsytystä koiralle. Meillä koirat eivät väsy pelkistä hihnalenkeistä, vaan tuplasti tehokkaampaa energian purkua on aivo- ja nenätyöskentely. Tälläkin kertaa muutama toisto riitti väsyttämään koirat siihen kuntoon, ettei niiden tarvinnut enää kotona remuta keskenään. Myös tällaisessa nenätyöskentelyssä koen aiheelliseksi alku- ja loppuverkat, nesteytyksen ja palautuksen. Jälkimmäisten virkaa meillä toimitti FitDogin Energy + Rehydrate sekä Recovery potato. TOIMII! Kokemuksista tarkemmin myöhemmin.

Kultsu drinksujen toivossa