Päästäänkö päämäärään?

Kesäkuun kuvia piristämään tätä synkkää "talvea"

Seran leikkauksesta on kulunut kolmisen kuukautta, joista kaksi jälkimmäistä on kulutettu tehokkaasti kuntoutuksen parissa. Sera käy Kouvolassa osaavan fysioterapeutin, Patricia Hirnin, käsittelyssä. Alkuun käytiin parin viikon välein mutta nyt väliä on pidennetty kolmeen viikkoon. Käyntien välissä jumppaan koiraa kotona päivittäin saatujen ohjeiden mukaan. Välillä vaan tuntuu ettei mikään asia voi tapahtua helpoimman kautta. Tämänkin projektin kohdalla on tullut takapakkia takapakin perään, ja väkisinkin sitä miettii tuliko kuitenkin tehtyä väärä päätös kun ryhdyttiin leikkaukseen.

Seran kuntoutus aloitettiin vesiterapia-altaassa jossa se sai kävellä alkuun muutamia minuutteja ja aikaa pidennettiin käynti käynniltä. Vedessä Sera ei ole ontunut kertaakaan vaan se on kävellyt tai ravannut normaalisti ja vaivattomasti. Puhtaalla maalla sen sijaan ontuminen on edelleen vaihtelevaa. Hyvinä päivinä ontuminen on jo hyvin vähäistä ja koira liikkuu mielellään (ehkä vähän liiankin mielellään). Huonoina päivinä epätoivo taas iskee kuntoutumisen suhteen ja tuntuu ettei jalan tilanne muutu yhtään paremmaksi. Ontuminen on mitä todennäköisimmin nyt koiran pääkopassa sekä kireissä lihaksissa, mutta luusärkykään ei ole kokonaan pois suljettu. Alkutilanteeseen nähden tilanne on kuitenkin hyvä, koska nivelperäistä tämä ontuminen ei ole.

Nyt viimeisimmällä fyssarikäynnillä Sera pääsi (tai joutui jos koiralta kysytään) taas terapia-altaaseen mutta tällä kertaa kävely vaihdettiin raviksi. Ulkona Sera taas ontui voimakkaammin kuin aikaisemmalla käynnillä joten allastreenillä tarkistettiin ontuuko koira vedessä jossa on pieni noste. Kuten aikaisemmillakin kerroilla, vedessä kävely oli puhdasta, mutta vasemman etujalan liikerata oli rajoittunut ja askellus tavallaan tökkäsi maahan eteen viennin aikana. Alkulämmittelyn jälkeen käynti vaihdettiin raviin ja nopeutta lisättiin pikkuhiljaa. Vähitellen jalan liikerata parani lihasten lämmittyä, ja selän sekä lapojen lihakset saatiin aktivoitua. Alkuun selän liike oli toispuoleista mutta kun se vertyi niin jalankin liike parani huomattavasti. Lopuksi koira vielä hierottiin auki kaikista jumeista mitä kolmen viikon kotijakson aikana oli ehtinyt kehittyä. Enitenhän Sera oli jumissa juuri lapojen ja selän alueelta.

Kuntoutuksen alussa Seran kanssa ajettiin reilu tunnin matka Kouvolaan kahden viikon välein, välillä viikonkin välein. Käytiin fyssarilla ja lääkärillä vuoronperää. Tällä hetkellä ollaan päästy jo siihen pisteeseen että lääkärillä käydään vain muutaman kerran kontrollissa ja fyssarilla kolmen viikon välein. Sen sijaan kotona jumpataan kolme kertaa päivässä. Onnistuneen kuntoutuksen salaisuushan on kunnolla tehty kotijumppa. Ollaan saatu fyssarilta paljon jumppaohjeita joita tosiaan tehdään vähintään sen kolme kertaa päivässä. Tärkeimpiä taitaa nyt olla jalkojen liikerataharjoitteet, tasapaino/jalkojen hahmotus -jumpat sekä lapojen hieronta. Tämän lisäksi käydään kivun sallimissa rajoissa hihnalenkkeilemässä metsässä. Välillä tuntuu ettei vuorokaudessa riitä tunnit koiran jumppaamiseen ja jos joskus jää joku kerta välistä siitä tulee kamalan huono omatunto. Tämä lisää stressiä mitä ei kyllä tarvis nyt olla yhtään enempää. Omalla tavallaan ollaan jo pitkällä tässä projektissa mutta pitkä kuntoutus on vielä edessä ja jalan kuntoutuminenkin on täysi arvoitus.

Tähti tähdistä kirkkain

En uskonut kuinka kova paikka koiran menetys on. Olinhan minä asiaan yrittänyt jo asennoitua että Akusta aika jättää ensimmäisenä, mutten millään uskonut että se koittaisi näin pian. Pahinta Akun kuolemassa oli etten ehtinyt jättää hyvästejä. Taisinpa vielä hetki ennen koiran kuolemaa ärähtää sille kun se tuli läähättämään naamani eteen kun katsoin telkkaria.

Aku oli siis täysin terve koira. Tai siis niin terve kuin tutkimaton koira voi olla. Sillä ei koskaan ollut isompia sairauksia eikä sitä tarvinnut käyttää eläinlääkärissä kuin rokotuksilla. Se oli pirteä, energinen ja leikkisä koira. Se jopa nuortui monta vuotta kun sai pikkusisko Seran. Aku pääsi lenkkeilemään naapurin tytön kanssa aina silloin tällöin ja sai näin pentuvapaata aikaa ja loputonta huomiota, vain hän itse. Näin jälkikäteen ajateltuna Akulla oli mitä todennäköisimmin sydämen vajaatoiminta tai muu sydänvika. Aku oli lihonut silminnähden puolessa vuodessa mutta olin laittanut syyksi energiapitoisen penturuoan jonka Aku sai syödä jos pennulta jäi yli. Ruoan määrää olin vähentänyt mutta paino ei tuntunut putoavan. Aku myös heräsi ajoittain sikeästä unesta ja läähätti voimakkaasti, aivan kuin sillä olisi ollut kuuma. Nyt kun jälkiviisaana ajattelee, olisi näihin kannattanut kiinnittää enemmän huomiota, mutta ehkä näin on parempi. Ehkä Akun oli näin parasta lähteä, ilman suurempia kipuja ja ilman että sen elämää pidennettäisiin lääkkeillä ja hoidoilla.

Akun kuolemasta on nyt kulunut kohta puoli vuotta. Kuolemaa edeltäneenä aamuna koira oli aivan normaali. Se söi aamuruoan normaalisti, kävi ulkona normaalisti ja peuhasi toisten kanssa aivan kuin ennenkin. Oltiin oltu mökillä yötä. Iskä tuli takaisin mökille ja päästi koirat pihalle peuhaamaan ja siellä ne leikkivät kymmenisen minuuttia kunne Tahvo ja Sera tulivat takaisin sisälle. Iskä alkoi ihmetellä missä kolmas koira on ja löysikin sen heti autonsa vierestä makaamasta liikkumattomana. Samalla itse juoksin koiran luo ja aloin selvittää mikä on hätänä. Heti huomasin että koira ei hengitä ja pulssia ei tunnut. En keksinyt muuta kuin alkaa elvyttämään koiraa. Koira vetäisi muutaman kerran raskaasti ilmaa keuhkoihin silmät suurina ja jäi sitten elottomana makaamaan. Sen jälkeen itse tajusin tilanteen ettei enää voinut tehdä mitään ja itkuhan siinä pääsi. Taisin kysyä iskältä vielä että mistä voi tietää että Aku on varmasti kuollut eikä se joudu kärsimään kun enää ei tehty mitään. Kai tämä oli jokin shokkipäissäni keksitty kysymys johon toivoin lohduttavaa vastausta.

Sain kannettua Akun mökin terassille jossa Tahvo ja Sera odottivat. Toiset taisivat tajuta heti tilanteen, koska riehuminen ja ylimääräinen häslääminen oli tipotiessään. Molemmat tulivat haistelemaan Akua ja pyysin niitä istumaan Akun taakse jotta sain vielä otettua viimeisen yhteisen kuvan. Sen jälkeen soitin eläinlääkärille ja kysyin neuvoja jatkon suhteen. Onneksi oli viikko ja sain asian heti hoidettua. Aku vietiin illalla eläinklinikalle josta se lähti aikanaan tuhkattavaksi. Olisin toki voinut haudata koiran sanan tien mökille, onhan siellä jo Ella-koira, mutta olin aina ajatellut että koirani tullaan tuhkaamaan yksilötuhkauksessa. Näin myös tapahtui ja sain pojan takaisin kotiin parin viikon kuluttua. Nyt Aku lepää meidän kirjahyllyssä ja aikanaan se tullaan hautaamaan mökille Ella-koiran viereen. Haluan kuitenkin itselleni muistoksi muistokorun johon tulee tuhkaa sisälle, siihen saakka Aku saa olla kotona. Vieläkin kuvia katsellessa ja Akua muistellessa pääsee itku.  Lepää rauhassa Aku rakas <3

Mysteeripentu ja näyttelykuulumisia

Jokin aika sitten taisin mainita Seran ja Tahvon uudesta kaverista. Silloin en kuitenkaan paljastanut asiasta sen enempää. Nyt asiat ovat varmistuneet ja vahvistuneet joten saanko esitellä laumani uuden jäsenen dalmatiankoira Hertan.

Hertta on Kroatian tuonti Croata Dals Mighty Heart. Hertta-nimi juontaa juurensa arvatenkin virallisesta nimestään. Hertta on ruskeapilkkuinen kaunis narttu, joka rakastaa muita koiria ja on rauhallinen tilanteen tutkailija. Hertta tuli minulle sijoitukseen Magical Spot's -kennelistä. Tulevaisuudessa tyttösen kanssa tullaan kiertämään paljon näyttelyissä ja jo nyt on aloitettu agilityyn valmistavien harjoitteiden opettelu.

Hertta on asunut meillä kohta kuukauden. Aika on kulunut hurjan nopeaan kahden pennun kanssa. Olen ehtinyt käymään tyttösen kanssa pentuluokissakin pyörähtämässä hyvin tuloksin. Ensimmäiset pentunäyttelyt olivat Kouvolassa 2.10. Tuomarina siellä oli ihana Eeva Resko. Dalluja oli ilmoitettu kaksi. Toinen pentu sattui olemaan uros, joten meillä ei ollut kilpasisarta. Rotu oli äkkiä ohi ja Hertta oli rotunsa paras. Jäätiin siis odottelemaan ryhmäkehiä jotka alkoivatkin melko äkkiä. Siellä Hertta sijoittui kolmanneksi joten päivän saldo oli PEK1 KP ROP RYP3

Arvostelussa luki kauniisti: Erittäin hyvin tyyppinen nuori narttu pentu. Kaunis kaula. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Erinomainen luusto. Riittävä eturinta. Liikkui erittäin vaivattomasti pitkällä askeleella. Esiintyi hyvin. Tuomari kehui vielä jälkikäteenkin Herttaa sanoen ettei ole hetkeen nähnyt tuollaisia liikkeitä.

Parisen viikkoa myöhemmin osallistuttiin Lahden pentunäyttelyyn 23.10. Siellä tuomarina oli Juha Lehtinen, hyvin mielenkiintoinen tuomari. Dalmatiankoiria oli ilmoitettu tähän näyttelyyn 9 ja niistä Hertan kanssa samassa luokassa kisasi viisi. Hieman vielä tuomarista: onneksi olin varannut hyvin jalassa pysyvät kengät sillä tämä tuomari ei arvostellut koiria seistessä. Taidettiin Hertan kanssa juosta päivän aikana yhteensä 20 kierrosta kehää ympäri. Siinä meinasi usko loppua.

Tuomarin kommentit Hertasta: Mittasuhteiltaan oikea hyvälinjainen narttu. Oikean muotoinen pää. Hyvä kaula ja rintakehä. Hyvä selkä ja lantio. Oikea karvanlaatu. Joustavat liikkeet.

Näiden sanojen saattelemana Hertta oli rotunsa paras ja jäi odottelemaan ryhmäkehiä. Ryhmäkehän kokoomakehässä samainen tuomari tutki koiria tarkkaan ja kävi vielä moneen otteeseen tarkistamassa tilannetta vaikka oli jo lähtenyt pois kehästä. Juttelin siinä sitten toisen koiran omistajan kanssa joka kysyi että löytyikö Hertasta tuomarin mielestä mitään moitetta. Menin hieman hämilleen tästä kysymyksestä ja vastasin ettei löytynyt ja tuomari tykkäsi paljon Hertasta. Tämä pesukarhukoiran omistaja sanoi että ryhmän muista koirista oli löytynyt paljonkin puutteita ja samalla onnitteli meitä jo ryhmävoitosta. Tämä oli vihonviimeinen kommentti mitä olisin halunnut kuulla juuri ennen ryhmäkehää, koska pienet paineet ja jännitys valtasi koko kropan ja tuntui että oksennan siihen paikkaan. Kuten pesukarhukoiran omistaja oli ounastellut, Hertta voitti ja oli ryhmän 6 kaunein koira. BIS kehässä Hertta ei enää jaksanut esiintyä eikä liikkua kunnolla joten sieltä ei enää tuloksia mutta eipä niitä lähdetty hakemaankaan. Saldona siis PEK1 KP ROP RYP1

Nyt viikonloppuna käytiin Jyväskylässä korkkaamassa vanhempien pentujen luokka 13.11. Siellä tuomarina oli Portugalilainen Pedro Sanches Delerue. Tämän tuomarin linjasta en oikein päässyt jyvälle mutta ilmeisesti tykkäsi massiivisemmista koirista. Hertalle narttupentujen voitto mutta ei KP:ta. Hertta oli myös hieman ihmeissään tuomarista ja kuulemma väisti tuomaria, itse en kyllä huomannut mutta pistetään jännityksen piikkiin.

Arvostelussa luki: Bit small size. Still needs to get confidence. Feminine head. Good neck, topline needs to get firm. Correct proportions. Needs more front angulation. Good movement, correct coat, spots not evenly distributed. Ihan olen tyytyväinen arvosteluun, se on ihan Hertan näköinen kuitenkin.

Käytiin myös mätsäreissä treenailemassa ja sieltä tuloksena pentujen Pun1 Bis1